Sairastavan ääni kuuluviin: Kuntoutuksesta uutta puhtia arkeen ja liikuntaan
14.3.2022Mika Tapanainen sai uuden kipinän liikuntaan Maskun kuntoutuskeskuksesta.
Mika Tapanainen sai diagnoosin MS-taudista jo yli 25 vuotta sitten. Nyt Mika on elänyt sairauden kanssa yli puolet elämästään.
– Sain vuonna 1993 ensimmäiset oireet. Näin aluksi kaksoiskuvia, eikä oikea silmä liikkunut samassa tahdissa vasemman kanssa. Mutta olin juuri sairastanut influenssan, joten oireet luettiin sen jälkitaudiksi, Mika kertoo.
Pari vuotta myöhemmin oireet palasivat ja asiaa tutkittiin enemmän. Selkäydinnestenäyte ja magneettikuva paljastivat sairauden ja Mika sai diagnoosin MS-taudista.
– Pystyin elämään hyvin normaalia opiskelijaelämää, sillä muita oireita ei ollut eikä sairaus vaikuttanut arkeen. Läheisille diagnoosi oli suurempi asia, hän kertoo. Menikin vuosia ennen kuin Mikalla ilmeni uusia oireita. Vasta vuonna 2000 uutena oireena tuli näköhermontulehdus, joka vei näön toisesta silmästä.
– Mutta siitäkin selvittiin! Nyt näössä on enää pieniä kontrastiongelmia. Kaikista oireistani olen toipunut todella hyvin ja uskon, että liikunnalla on ollut siihen iso vaikutus, sanoo Mika ja toteaa suhtautuvansa optimistisesti myös sairautensa jatkoon.
Masku tuttu MS-taudin kuntoutuspaikkana
Vuonna 2021 Mika haki neurologin ja fysioterapeutin suosituksesta harkinnanvaraista laitoskuntoutusta, mutta päätyi kuntoutuskurssille Maskuun. Maskun kuntoutuskeskus oli ennestään tuttu paikka MS-tautiin erikoistuneena kuntoutuskeskuksena, ja se oli sopivan matkan päässä Mikan kotipaikkakunnalta Kirkkonummelta.
MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssi järjestettiin kahdessa osassa: kesällä oli 10 vuorokautta ja syyskuussa viisi päivää laitoskuntoutusta. Kurssi sisälsi esimerkiksi fysioterapiaa, liikuntaa ja luentokeskusteluja. Näiden lisäksi toimintaterapeutti esitteli erilaisia apuvälineitä tulevaisuuden varalle.
– Kurssin parhaita puolia oli se, että siellä sai keskittyä täysin kuntoutukseen. Myös muiden samassa tilanteessa olevien tapaaminen oli antoisaa, Mika kuvailee.
Kymmenen hengen kuntoutusryhmässä oli mukava jakaa tarinoita, kokemuksia ja vinkkejä. Kurssille osallistuneet perustivat myös Whatsapp-ryhmän, jonka kautta he pitävät edelleen toisiinsa yhteyttä.
Kuntoutus Maskussa aktivoi liikkumaan
Ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa kuntoutus oli Mikalle erittäin positiivinen kokemus.
– Hyödyin todella paljon kuntoutuksen liikunnallisesta puolesta. Sain paljon uusia ideoita, miten voin liikkua itse ja tutustuin uusiin liikuntalajeihin. Parasta antia olivat kuntoporrasharjoittelua koskeneet vinkit, joissa Anders Romberg opasti minua, hän kertoo.
Kuntoilusta tuli kurssin jälkeen tavoitteellisempaa, ja motivaatio liikkumiseen löytyi uudelleen. Maskusta saatu liikuntapäiväkirja kannustaa liikkumaan aktiivisesti, ja Mikan tavoitteena on nyt liikkua 3–4 kertaa viikossa 30–50 minuuttia kerrallaan.
Maskussa Mika oppi myös haastamaan itseään ja kokeilemaan rajojaan liikkumisessa. Kuntoportaissa hän aikoo haastaa itseään jälleen keväällä:
– Aluksi jaksoin Kirkkonummen kuntoportaat kaksi kertaa, nyt ennätys on seitsemän. Keväällä tavoitteena on kiivetä ne kymmenen kertaa ylös ja alas. Portaissa on 158 askelmaa, Mika hymyilee.
Aktiivinen arki kuntoutuksen jälkeen
Ennen kuntoutusta Mika koki passivoituneensa arjessa eikä työpäivän jälkeen mikään oikein innostanut. Kuntoutus toi puhtia myös arkeen, ja nyt hän nauttii puuhailusta perheen kanssa ja lähtee mielellään aiempaa useammin mukaan heidän menoihinsa.
Työelämään kuntoutus ei tuonut suurta muutosta, sillä IT-alalla työskentelevälle työ on lähinnä aivotyötä eikä rasita fyysisesti.
– Olen aina ollut huono pitämään taukoja, mutta nyt osaan kiinnittää niihin enemmän huomiota. Panostan vapaa-aikaan ja pyrin pitämään työn työnä. Ostin Maskun toimintaterapeutin neuvosta myös puristelupalloja, joilla pidän hiirikäden kunnossa, hän kertoo.
Seuraavan kerran Mikan on mahdollista osallistua kuntoutukseen ehkä noin parin vuoden kuluttua. Hän osallistuu mielellään uudelleen kuntoutuskurssille, mutta toivoo olevansa niin hyvässä kunnossa, ettei uudelle kurssille ole heti tarvetta.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Maskun neurologisen kuntoutuskeskuksen Kunto-lehdessä 2022, s. 6–7.